tiistai 13. toukokuuta 2014

Kirjavinkki: Kerstin Gierin Rubiininpuna

Gwendolyn on 16-vuotias lontoolaistyttö, mutta hänen elämänsä ei ole ihan tavallinen. Joillakin Gwendolynin sukulaisilla on aikamatkustusgeeni. Kaikki odottavat malttamattomina, milloin Gwendolynin serkku Charlotte matkustaa ajassa menneisyyteen. Charlottea on valmisteltu aikamatkustukseen hänen koko ikänsä ajan, ja onkin suuri yllätys, kun Charlotten sijasta entisaikojen Lontooseen matkustaakin Gwendolyn!

Jotkut sukulaisista eivät hyväksy sitä, että Gwendolyn on valittu osaksi vuosisataista kohtalonyhteyttä, kahdentoista jalokiven ketjua, mutta silti Gwendolynin on ryhdyttävä täyttämään mystistä tehtävää yhdessä samaista geeniä kantavan, ylimieliseltä vaikuttavan Gideonin kanssa.

Rubiininpuna on ihastuttava nuortenkirja ja sankari Gwendolyn omapäinen, mutta mukavan samaistuttava hahmo kaiken hässäkän keskellä.
Rubiininpuna aloittaa aikamatkustustrilogian ja siitä on tekeillä elokuva.